Arto Auranen
HARRASTUKSET

Sydämelle on uusi harrastus löytynyt. geokätkentä!
Harrastukset

Valokuvaus

Pitkäaikaisin harrastus on ollut valokuvauksen opetus ja itse valokuvaus. Kameraseurojen liitto palkitsi hopeisella ansiomerkillä 2004 työni valokuvauksen parissa Kajaanin Kamerakerhon 50 vuotis julhassa.

70-luvulla pidin Aulis Kangasniemen kanssa kesäkursseja Kainuun opistolla.
70- ja 80-luvuilla opetin Kajaanin opettajainkoulutuslaitoksella AV -tekniikkaa ja valokuvausta
Nyt kuvaan digi-kameralla etupäässä työtäni ja perhettäni varten.

Uusi harrastus vaimon kanssa on skannata vanhat perhediat ja polttaa ne talteen CD-levylle.

Lapsemme ovatkin saaneet jo monta kuvakokonaisuutta omasta lapsuudestaan.

Perhe (sivut vaiheessa)

Tietotekniikka

Tietokone lehti
MB-net

Tällä kertaa mennee aikaa kotisivujen kanssa ...

Aloin harrastaa tietokoneiden kanssa ähläämistä 1980. Ensimmäinen tietokoneeni oli Texas Instruments TI 59,
Sitä ohjelmoitiin konekielisesti. Seuraava vaihe oli Commondore 16 (edistyneempi kuin 64).
Tästä siirryin Amigan kautta PC:n käyttäjäksi

Ennen siirtymistäni Kansanlähetyksen palvelukseen ehdin vähän Kainuussa kouluttaa opettajia tietokoneiden käyttöön.

Nyt teen nettisivuja yrityksille ja yhteisöille toiminimeni kautta.

Katso esittelysivut

Lisäksi käytän ja koulutan ihmisiä Kotisivukoneen käytössä.

Caravan

SF-Caravan ry

Perheen kanssa on harrastettu asuntovaunumatkailua vuodesta 1978 lähtien

Kesällä 2010 elimme Leenan kanssa 45 vuorokautta yhteen menoon vaunuelämää.

Saimaan Seudun Caravan yhdistyksen ja Alpo ja Elvi Saukkosen kanssa olemme järjestäneet eripuolilla Etelä-Karjalaa hengellistä toimintaa.
Viimeksi järjestimme treffit Ruokolahden Korosniemellä. Olimme mukana myös Toholammin hengellisillä treffeillä.
Mukava oli piipahtaa Somerolla hengellisillä treffeillä, jotka seurakunta ja Hämeen KL oli järjestänyt.
Nyt olen Kristillisten karavaanareiden jäsen ja vierailen silloin tällöin heidän tilaisuuksissa.

Palasimme juuri 7 viikon karavaanireissulta ja odotamme elokuun alussa jatkoa.

copyright AuraNET
Päivitetty 31.07.2011