Aluksi
Löysin rakkaan Esteri-tätini
jäämistöstä nipun kirjeitä vuosilta 1941 – 1946. Hän oli saanut
kirjeet äidiltään Emmalta sekä veljeltään Laurilta ja kälyltään
Evalta. Näiden kirjeiden ympärille olen viritellyt pienen
välähdyksen tämän perhekunnan tarinasta.
Erityisesti minua viehätti
mummoni Emman tarina. Elämä kahden lapsen yksinhuoltajana 1900-
luvun alkupuolella ei liene ollut kovinkaan helppoa.
On ollut innostavaa etsiä
materiaalia ja löytääkin jotain. Sota-ajan materiaalia oli
huomattavasti helpompi löytää kuin 1900- luvun alkupuolelta. Nyt ei
ole enää ketään keneltä voisi kysellä tapahtumia Emman
nuoruusvuosilta.
Totta tarinassa on vain
siemeneksi. Se mikä on lähellä totuutta, on 4-13 vuotiaan lapsen
muistojen varassa kirjoitettua. En ole halunnut pyrkiä ehdottomaan
totuuteen, olen antanut mielikuvituksen lentää vapaasti harvojen
tosiasioiden ympärillä. Suurimman osan nimistä olen muuttanut. Vain
oman perhekunnan henkilöt mainitsen omilla nimillään.
Mitä lähemmäksi nykyaikaa
kirjoittaessani tulin, sitä vaikeampaa oli kirjoittaa. Muistoja
alkoi tulla jo liian kanssa, eikä pelkkiä kauniita ja aurinkoisia.
Kaiken kaikkiaan tämän sukutarinan kirjoittaminen on selventänyt
paljon omaa asemaani yhtenä pienenä lenkkinä juuri tässä suvussa.
Työ on ollut ikään kuin juurieni etsimistä ja löytämistä.
Toivon, että viihdyt tarinani
parissa ja voit omalta osaltasi samaistua siihen.
Lämpimät kiitokset puolisolleni,
Artolle, joka teki kirjoitelmastani oikean kirjan.
Lappeenrannassa Laurin päivänä
10.8.2011
Leena Auranen