JUNAKOHTAUS

Istun junassa matkalla Tuulensuusta Turhuudenmarkkinoille. Katselen ulos vaunun ikkunasta ja odottelen malttamattomana perille pääsyä. Voi, ei, nyt juna pysähtyy keskelle metsää. Minkäänlaista asemaa ei ole lähettyvilläkään ja juna sen kun seisoo. Kuluu muutamia minuutteja ja juna alkaa peruuttaa. Tällä menolla ei olla perillä ennen iltaa, matkan piti kestää vain vajaat kaksi tuntia.

Juna peruuttaa ja peruuttaa, pysähtyy sentään lopulta. Taas istutaan ja odotellaan. Vastakkaisella penkillä istuva vanha herra kääntyilee kärsimättömästi paikallaan:

− Pitäisi joutua Turhuudenmarkkinoilta jatkokuljetukseen, taitaa tulla liian kiire. 

− Ei tässä nyt mitään voi tehdä, kas kun ei edes kerrota mistä on kyse, vastaan minä. Samassa kuuluu kuulutus:

 − Kyseessä on junakohtaus, aivan pian pääsemme jatkamaan matkaa.

Vanha herra katsoo huolestuneena kelloaan.

− Mikä ihmeen kohtaus tälle junalle oikein tuli? 

− Olisiko epilepsia- tai ihan sydänkohtaus, arvelen.

Jatkamme keskustelua ja tuskin huomaamme, kun juna nytkähtää liikkeelle. Matka jatkuu, samoin meidän juttumme. Herra harrastaa vanhojen esineiden keräilyä ja minä pelaan mielelläni golfia. Hänellä on neljä tytärtä, vaimo on kuollut. Minä olen lapseton, en ole ollut koskaan naimisissa enkä aio mennäkään. Sen pidemmälle emme ehdi keskustella, kun kovaäänisestä kuuluu:

− Seuraavana Turhuudenmarkkinat.

 − Menipä loppumatka mukavasti, sanoo herra.

− Olisi mukava jatkaa kesken jäänyttä keskustelua myöhemmin.

− Niinpä olisikin, jos aika ja paikka löytyisi.

Herra kaivaa käyntikorttinsa esiin, niin teen minäkin.  

− Voidaan vaihtaa ajatuksia sähköpostin välityksellä.

Otan vastaan kortin ja vilkaisen siinä olevaa nimeä, Antti Raitis. Ojennan hänelle oman korttini, Anneli Viinanen.

Leena Auranen

Paluu