|
MANNAPUUROA MUMMOLASSA |
|
Emma-mummon haalistuneen keltainen mökki näkyy kutsuvana vasikkahaan takana. Mökin edessä on iso harmaa kivi, kirkkoauto. Kivelle on vaikea kiivetä ja kun sinne vihdoin pääsee, pitää varoa piikkilankaa, joka kulkee kiven yli. Kouluvaatteissa en uskalla kiivetä kivelle, puhdas pumpulimekko saattaisi likaantua tai tarttua piikkilankaan. Viime keväänä ostetut kumitossut kyllä pitäisivät hyvin kiven pinnalla, mutta en nyt kuitenkaan kiipeä. Hyvä kun selvisin vasikkahaan läpi. Mummon mökkiin ei kulje oikeata tietä vaan aina on tultava vasikoita peläten haan poikki. Olen tulossa koulusta ja tiedän, että Emma-mummo odottaa minua mannapuuron ja mehukeiton kanssa. Puuron toivossa en pelkää edes vasikoita. Poikkean mummolassa joka ikinen päivä koulusta palatessa. Ja yhtä usein mummo on keittänyt mannapuuroa ja mehusoppaa. Tarjottavat ovat pienissä kultareunaisissa posliinikipoissa, puuro pienimmässä ja soppa seuraavaksi suuremmassa. Kahta vielä suurempaa kulhoa käytetään vain jos on muitakin syöjiä. Yleensä ei ole muita, Jaakko-veli ei välitä mannapuurosta koulumatkalla. Näen ulko-oven repsottavan auki, siitä tiedän mummon olevan kotona. Kipaisen piikkilanka-aidan alitse pihaan. En mene suoraan sisälle, koska minulla on, niin kuin kaikkina muinakin koulupäivinä, armottoman kova pissahätä. Pinkaisen pihapolkua mökin vasemmalla puolella olevan ulkorakennuksen viimeiselle ovelle. Sieltä löytyy pieni, siisti puucee. Istahdan sen ainoalle reiälle ja pissata sihautan koko päivän vesivaraston alas reiästä. Jopas helpotti. Koulussa en uskalla käydä ulkohuoneessa kun sinne on korkeat portaat ja isot tytöt saattavat kiusata siellä ylhäällä. Tulen fyysisesti ja psyykkisesti keventynein mielin mummolan eteiseen. Heti ulkoeteisessä huomaan taas kerran ampumajäljen seinässä. Mummo on kertonut, että kapinan aikaan mummon mökissä asui punaisia ja joku oli ampunut heitä sinne eteiseen. Tunnen pelonsekaista kunnioitusta tuota pientä luodinreikää kohtaan. Suoraan edessä on pikkuinen keittiö. Kaikki näyttää aluksi pelkästään mustalta. Ovesta oikealla on tiilistä muurattu hella. Se on aivan erilainen kuin meidän hella, jossa on oma luukku puita varten. Mummon hellassa puut laitetaan päältä melkein suoraan kattilan alle. Mummo nostelee renkaita hellan päältä pois ja välillä taas lisää renkaita kattilan koon mukaan. Keittäminen näyttää kovin vaikealta. Hellaa vastapäätä on suuri tumma kaappi. Sieltä löytyvät kaikki ruokatarvikkeet ja astiat. Kaapista mummo nostaa puolukkasoppakipon pimeässä nurkassa olevalle pöydälle. Minä istun pöydän ääreen tuolille, mummo istuu toiselle puolen. Mummon tuoli on ikkunan edessä melkein kamarin puolella, niin pieni on keittiö. Toisessa pikkukipossa on valkoinen mannapuuro ja minä kaadan sen päälle punaista soppaa. Alan lusikoida, ah kuinka se maistuu taas hyvältä. Ei se eilen näin hyvää ollut ja huomenna on varmaan vielä parempaa. Mummo istuu ja katselee syömistäni. Hetki on niin harras, että siinä ei ole puheelle sijaa. Syötyäni pyörähdän kamarin puolelle. Mummolla on ompelukone auki. Jollekin isännälle on valmistumassa päällyshousut. Saan luvan purkaa housuista harsinlankoja pois. Pitää olla tosi tarkkana, että lanka ei pääse katkeamaan. Mummo käyttää samoja lankoja moneen kertaan ja siksi saan toruja jos olen huolimaton ja katkaisen langan. Pöydällä on pinossa flanellisia miesten alusvaatteita. Odottavat varmaan hakijaa. Ennen mummo kulki taloissa ompelemassa, mutta nykyään emännät tulevat tuomaan ommeltavat mummolle mökkiin ja hakevat taas valmiit pois. Kamarin nurkassa on päästä vedettävä sänky työnnettynä kasaan ja petattuna mahdottoman korkeaksi. Kun tulemme yökylään laitetaan siitä meille vuode. Mummo itse nukkuu keittiön oven luona olevassa hetekassa. Kerran jouluna oli hetekan alla laatikollinen hirveän suuria omenoita. Esteri-täti oli tuonut ne Tampereelta. Samana jouluna mummo kysyi joulupukilta: ─ Onkos pukin jalka vielä kipee? ─ Alkaa olla jo paree, vastasi joulupukki. Mistä ihmeestä mummo voi tietää, että joulupukin jalka oli ollut kipeä?
Nyt on joulu vielä kaukana, ei ole omenoita eikä pukkia. Puen villatakin päälleni ja lähden ulos katsomaan missä vasikat ovat. Eivät ole aivan lähellä. Sukellan salaman nopeasti piikkilangan alta ja juoksen pysähtymättä vasikkahaan poikki. Kotiin on käveltävää vielä monta kilometriä.
Leena Auranen |