3. Enkeleitä eteisessä
Oli huono aamu, en olisi millään jaksanut nousta sängystä. Olin nukkunut huonosti. Pakkohan siitä oli pikkuhilaa nousta puolison keittämälle aamukahville ja aloittaa päivän pienet puuhat.
Oli raamattupiirin päivä. Se tarkoittaa kymmenen hengen kahvittamista. Ei siinä ole paljon hommaa silloin, kun voi hyvin. Tänään tuntui, että ei tule mitään. Pää oli tyhjä, vähän väliä meinasivat jalat mennä alta, piti kiirehtiä istumaan. Verenpaine taisi olla erikoisen alhaalla.Puolen päivän maissa tuli ystäväpariskunta toimittamaan jotain asiaa meille, ihan vaan nopeasti. Eivät tulleet eteistä pidemmälle. Minä istuin eteisen rahilla, en oikein jaksanut seisoa. Ystävät toimittivat asiansa ja kääntyivät lähteäkseen. Siinä minä hetken mielijohteesta pyysin, että he rukoilisivat puolestani. Ystävät kääntyivät takaisin, tulivat viereeni ja rukoilivat lyhyesti kumpainenkin. Minä kiittelin ja ystävät lähtivät.
Istuin jonkin aikaa paikallani ja ihmettelin. Uskallankohan nousta seisomaan. Nousin varovasti ja lähdin kävelemään keittiöön jatkamaan töitäni. Jalat olivat kunnossa. Ei puhettakaan, että olisivat pakottaneet minut välillä istumaan. Ihme oli tapahtunut. Jumala oli lähettänyt enkelinsä eteiseen rukoilemaan minun puolestani.
Olen aina ollut vähän varauksellinen kuullessani tuon tapaisista ihmeparantumisista. Ei kai sellaista voi oikeasti tapahtua. Toisaalta, onhan minulla aikaisemmista sairauksista kaksikin esimerkkiä Jumalan parantavasta voimasta.
Ensin leukemian yhteydessä Jumala korjasi kromosomivirheen, jota lääketiede ei voinut korjata. Toisen kerran Hän pysäytti sydämen vasemman kammion laajentumisen. Sillä vajaatoimisella sydämellä olen saanut elää jo yli kymmenen vuotta. Että, eikö Jumala parantaisi.Jumala parantaa läheltä ja kaukaa. Eikä siihen tarvita ihmisen puolelta kuin rukous ja sen hyväksyminen, että parantuminen ei aina käy yhtä nopeasti kuin minulle nyt.
Opin tästä tapahtumasta paljon. Opin sen, että ystäviä voi ja saa pyytää rukoilemaan puolestaan kaikissa asioissa. Olen ajatellut, että toisten asiat ovat tärkeämpiä kuin minun.Noiden raskaiden sairauksienkin aikana en koskaan rukoillut, että Jumala parantaisi minut tai pyytänyt ketään rukoilemaan puolestani. Toki tiesin, että minun puolestani rukoiltiin ympäri Suomen maata ja monilla lähetyskentillä ulkomaillakin.
Vasta muutama kuukausi sitten luin läpi kaiken leukemian aikana sairaalaan saamani postin. Ihan järkytyin, miten paljon oli heitä, jotka olivat rukoilleet puolestani. Kortteja ja kirjeitä oli yli sata kappaletta. Olinkohan silloin edes osannut kiittää.
Tänään kiitän nöyrimmästi ja kehotan jatkamaan rukousta nyt tämän maailmantilanteen puolesta.
Se rukoustehtävä kuuluu meille kaikille.Leena Auranen
