Nalleoravakoirahamsteri
Kirjoittanut Leena-mummi
1. Mistä saan kaverin
Sataa vettä. Eihän sade mikään ihme ole, mutta nyt on talvi ja tammikuu. Silloin ei sada vettä. Nalleoravakoirahamsteri hivuttautuu alas huisin korkealta kiveltä, minne se on syntynyt. Se kumartuu katsomaan kuvaansa jäätikön keskelle muodostuneesta vesilätäköstä.
- Minulla on nallen pää ja korvat, minä olen nalle. Mistä löytäisin kaverin?
Nalleoravakoirahamsteri lähtee varovasti kulkemaan eteenpäin. Missään ei näy ketään, alkaa tulla pimeää ja sade jatkuu.
Hetken tallusteltuaan se näkee maassa jotain pehmeää. Loskan seassa lojuu kulunut ruskea nalle. Nalleoravakoirahamsteri innostuu ja yrittää ottaa nallen kädestä kiinni.- Hui mene pois, sinulla on oravan häntä, et sinä ole nalle, tiuskaisee maassa makaava pehmeä kasa.
- Minä olen nalle, onhan minulla nallen korvat. Haluan olla kaverisi.
- Mene pois, minä tahdon olla yksin. Sinä olet ruma.
Nalleoravakoirahamsteri siirtyy kauemmaksi ja kääntyy katsomaan häntäänsä. Totta, minulla onkin oravan häntä, minä olen orava, se ajattelee ja lähtee jatkamaan matkaa.
- Pitää etsiä toinen orava, siitä saan varmasti kaverin.
2. Kuusen oksalla
Nalleoravakoirahamsteri lähtee kulkemaan syvemmälle metsään. Oravat asuvat varmasti pimeässä metsässä, se ajattelee. Aamu alkaa jo sarastaa ja sade on lakannut, mutta yhtään oravaa ei näy. Nalleoravakoirahamsteri alkaa jo huolestua, kunnes viereisen kuusen oksa rasahtaa. Samassa ruskea pörröhäntä heilahtaa ja Nalleoravakoirahamsteri näkee vilaukselta samanlaisen hännän kuin sillä itsellään on.
Minä olen orava ja tuossa on toinen orava, se ilahtuu ja hyppää oksalla istuvan oravan viereen.- Mene pois, tämä on minun kotikuuseni. Tänne ei mahdu muita ja sinulla on koiran kuono ja tassut. Et voi olla orava, painu pois, pauhaa pörröhäntä.
- Viitsitkö vilkaista, minulla on samanlainen häntä kuin sinulla, me olemme oravia molemmat.
- Etkö kuullut, sinulla on koiran kuono ja tassut, ala laputtaa. Tämä on minun kotikuuseni, vastaa orava jo aika kiukkuisesti.
Nalleoravakoirahamsteri pudottautuu alas kuusen oksalta ja lähtee kiireisin askelin kävelemään polun tapaista eteenpäin. Sivusilmällä se vilkaisee nousevan auringon suuntaan ja jatkaa kulkuaan valoa kohti. Sillä on paha mieli, kun samanlaista kaveria ei löydy ja se painaa korvansa aivan lurpalleen.
Taitaa terävämmästä silmästä tipahtaa kitkerä kyynelkin poskelle.
3. Koira juoksulangassa
Polku alkaa käydä helppokulkuisemmaksi ja pian se muuttuu metsätieksi. Tietä pitkin on jo kevyt kulkea. Aurinko nousee korkeammalle ja Nalleoravakoirahamsterin mieli tulee iloiseksi. Varmaan ihan kohta löydän uuden ystävän, se miettii mielessään.
Tietä on riittänyt kuljettavaksi jo aika kauan ja jostain kuuluu koiran haukuntaa. Nalleoravakoirahamsteri innostuu ja ottaa nopeita pikkuaskelia toinen toisensa perään. Jos minä olen koira, niin varmasti tuolla haukkuu minun uusi kaverini, se ajattelee ja pistää juoksuksi. Vihdoinkin saan ikioman kaverin, se iloitsee.
Mutkan takaa näkyy pieni punainen mökki ja mökin pihassa haukkuu musta koira. Se on kiinnitetty juoksulankaan, eikä pääse tulemaan vierasta vastaan, vaikka kuinka yrittää tempoa. Nalleoravakoirahamsteri tulee lähemmäksi ja kysyy rohkeasti:
- Voitko alkaa minulle ystäväksi, kun minäkin olen koira?
Koira katsoo tulijaa tarkkaan, nallen naama, oravan häntä, koiran kuono ja tassut, ihmeelliset hampaat, omituinen otus:- Et sinä ole mikään koira. Sinulla on aivan vääränlaiset hampaat ja kumma häntä. Sinä et kuulu koirien joukkoon, jatka matkaasi.
- Etkö antaisi minulle edes pientä palaa koiran makkaraa ruokakupistasi. Olen kulkenut hirmuisen pitkän matkan ja minulla on huutava nälkä, sanoo Nalleoravakoirahamsteri alistuneesti.
- No, ota tuosta kaksi suupalaa ja sitten häviä. Mene etsimään ystäviä muualta, vastasi koira koppavasti nälkäisen kaverin kysymykseen.
Nalleoravakoirahamsteri nappasi koirankupista kaksi pientä suupalaa ja laahusti nopeasti takaisin tielle. Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen, mutta kuka ne neuvot antaisi. Kohta on taas yö, eikä vieläkään mitään tietoa toisesta samanlaisesta otuksesta. Täytyyhän maailmassa joku joukko olla, johon minä kuulun, se mietiskeli.
4. Yö metsässä
Nalleoravakoirahamsteri laahusti surullisena tietä pitkin. Se mietti ankarasti, mitä nyt pitäisi tehdä ja mihin suuntaan mennä. Taakse päin ei kannattanut lähteä, siellä oli koira, orava ja nalle, jotka eivät halunneet olla sen kavereita:
- Siis eteenpäin, sanoi Nalleoravakoirahamsteri kovalla äänellä ja lähti askeltamaan reippaasti tien reunaa pitkin.
Ilta alkoi olla lähes pilkkopimeä, kun Nalleoravakoirahamsteri vihdoin päätti sukeltaa metsän peittoon ja nukahtaa vähän. Jatkan sitten aamulla kaverin etsimistä, se mietti ja kaivautui lumen alle nukkumaan.
Aurinko paistoi jo korkealta taivaalta, kun Nalleoravakoirahamsteri heräsi. Voi ei, minulle tulee jo kiire, se huolestui. On lähdettävä nopeasti liikkeelle. Mutta ennen kuin se ehti liikahtaakaan se huomasi jotain karvaista vierellään. Se karvainen oli nukkunut ihan siinä vieressä, kylki kyljessä. Nalleoravakoirahamsteri hypähti ilosta ja sanoi:
- Mehän ollaan ihan saman näköisiä. Ollaanko ystäviä?
- Minä olen hienosta perheestä karkuun lähtenyt jalorotuinen hamsteri, minä en tarvitse ystäviä.
- Miksi sitten tulit nukkumaan ihan minun viereeni, jos et halua olla kaveri.
- Siinä sinun vieressäsi oli lämmin nukkua ja nyt saat mennä matkoihisi, tuhisi syvästi loukattu hamsteri. – Ja siksi toiseksi sinä nukuit minun ruokavarastoni päällä ja nyt ala laputtaa, se jatkoi kiukkuista puhettaan.
– Anteeksi, en minä tiennyt, että jonkun ruokavarasto voi olla mättään alla.
– Siinä on minun koko talven muonat, olen tehnyt ahkerasti töitä koko syksyn, häivy nyt, intti närkästynyt hamsteri.
Nalleoravakoirahamsteri meni aivan solmuun surusta. Sen jalatkin olivat ihan jäykistyneet, oli tosi vaikea lähteä liikkeelle. Hitaasti se vääntäytyi kömpimään takaisin tielle. Askel oli lyhyttäkin lyhyempi ja komea häntä laahasi surullisena maata.
5. Koululaisia
Muuttuukohan suru koskaan iloksi, tuumaili Nalleoravakoirahamsteri mielessään ja tallusteli eteenpäin. Oho, aivan edessä oli joukko ihmislapsia, siinä ne nujakoivat bussipysäkillä. Kymmeniä jalkoja ja käsiä vilisi lumihangessa. Nalleoravakoirahamsteri pysähtyi äkisti ja sukelsi peloissaan ojan pohjalle tien viereen tarkkailemaan. Sieltä se näki sinisen bussin tulevan ja imaisevan hälisevän joukon sisäänsä. Bussin kyljessä oli suuria sinisiä kirjaimia, V ja E ja N ja T ja O, tavasi Nalleoravakoirahamsteri.Kun tiellä oli taas ihan hiljaista, kiipesi Nalleoravakoirahamsteri lumihangesta ja kipitti bussipysäkille. Lapset olivat menneet, mutta aivan siinä lähellä se näki mustan tienviitan, jossa oli paljon valkoisia kirjaimia. Nalleoravakoirahamsteri istahti viitan juurelle ja alkoi järjestellä kirjaimia saadakseen tietää mitä siinä luki. Silmät sirrillään ja hiki niskassa se sai vihdoin selville, että viitassa luki Simolan koulu.
- Koulu! Huudahti Nalleoravakoirahamsteri ja hyppäsi ilosta ilmaan. – Siellä on varmasti minulle monta kaveria. Sitten se lähti häntä pystyssä reipasta vauhtia askeltamaan kouluun vievää tietä. Pian tuli puiden välistä näkyviin kaksi suurta taloa. Nalleoravakoirahamsteri siirtyi varmuuden vuoksi tieltä kävelemään metsän reunaan. Pitää olla varovainen, kun en ole ennen käynyt koulua, se mietiskeli jatkaessaan matkaa. Aivan pian se oli koulun pihassa, mutta ei siellä ollut ketään, luistelukentälläkään ei ollut ketään.
– Sininen bussi vei tietysti kaikki lapset pois. Ei muuttunut iloksi tämäkään päivä, ei vieläkään omaa kaveria, puhui murheellinen Nalleoravakoirahamsteri itsekseen. Se päätti jäädä pihan lähettyville odottamaan, jos lapset tulisivat huomenna uudestaan. Se tiesi, että koulussa käydään monena päivänä ennen kuin tulee kesä.
Ilta oli tulossa ja pakkanen kiristyi selvästi. No sehän sopii, ei tarvitse pelätä, että hieno häntäni sulaa, ajatteli Nalleoravakoirahamsteri ja kaivautui ison kiven juureen nukkumaan.
6. Piilossa pihalla
Nalleoravakoirahamsteri kuuli unen läpi ikään kuin paljon lapsia ilakoisi jossain aivan lähellä. Missä kummassa minä olen, se ajatteli. Sitten alkoi muisti palailla, eilen tulin Simolan koulun pihaan. Silloin siellä ei ollut yhtään lasta, mutta nyt lapset ovat tulleet takaisin. Onneksi olen täällä kiven takana piilossa, etteivät lapset huomaa minua.
Yhtäkkiä kaikki lapset katosivat pihalla oleviin kahteen taloon ja taas oli ihan hiljaista. Nalleoravakoirahamsteri kömpi esiin piilopaikastaan ja katseli ympärilleen. Se pelkäsi, että kohta lapset tulevat uudestaan ulos leikkimään ja joku voisi tehdä sille pahaa. Se mietti mielessään, että voisiko ihmislapsi alkaa sille ystäväksi. Ovatkohan ihmiset edes kilttejä. Ovatkohan ne liian erilaisia ystäväksi. Varmuuden vuoksi Nalleoravakoirahamsteri piiloutui takaisin turvallisen kiven taakse.
- Hei, tulkaa katsomaan, täällä on erikoinen lumiotus, huusi joku lapsi aivan Nalleoravakoirahamsterin korvan juuressa ja samassa pirisi koulun kello. Nalleoravakoirahamsteri painautui aivan kiinni kiven kylkeen ja yritti olla liikkumatta. Onneksi kello soi ja kaikki lapset juoksivat taas taloon sisälle. Nalleoravakoirahamsteri huokasi helpotuksesta ja siirtyi lähellä olevan kuusen alle parempaan piilopaikkaan. Sieltä olisi turvallista seurata pihan tapahtumia. Opetetaankohan koulussa ystävyyttä, niin kuin laskemismatikkaa ja sellaista ylliäkin, voi kun pääsisin sisälle kouluun katsomaan, pohti Nalleoravakoirahamsteri.
7. Silmälasityttö
Taas alkoi välitunti ja kaksi pikkutyttöä tuli leikkimään aivan Nalleoravakoirahamsterin asuntokuusen viereen. Voi, kun eivät huomaisi minua, ajatteli se huolestuneena. Peloissaan se pidätti hengitystään.
– Hei rakennetaan koti tänne kuusen alle, sanoi silmälasipäinen tyttö.
– Siellä on liian pimeää, vastasi toinen tyttö siihen ja juoksi saman tien pulkkamäkeen.
Silmälasipäinen tyttö kaivautui kuusen alle, Nalleoravakoirahamsteri järkyttyi. Se ei ehtinyt juosta piiloon, kun komea häntä oli vähän reunastaan jäätynyt kuusen oksaan kiinni. Se päätti rohkeasti kysyä ystäväasiasta:
- Hei kiva tyttö. Voisitko olla minun ystäväni, vaikka en olekaan samanlainen kuin sinä?
Tyttö hämmästyi puhuvaa lumiotusta, mietti hetken ja vastasi vähän varoen:
- Kyy-yllä, kyllä erilaiset voivat olla ystäviä, ihan varmasti, luulisin, mutta kuka sinä oikein olet?
- Minä olen Nalleoravakoirahamsteri ja lähdin tuolta kauhean kaukaa yhden kiven päältä. Nyt etsin omaa kaveria, mutta kukaan ei huoli minua.
Siinä samassa koulun kello taas soi ja tyttö vilisti huopatossut vilkkuen sisälle taloon. Nalleoravakoirahamsteri jäi odottamaan kuusensa alle, jospa kiva tyttö tulisi takaisin, kun kello soi seuraavan kerran.
Aikanaan kello taas soi, mutta kaikki lapset lähtivät juoksemaan tietä pitkin. Kukaan ei kurkistanut kuusen alle. Tietysti sininen bussi nielaisi kaikki lapset ja minä olen taas yksin, huokaisi Nalleoravakoirahamsteri raskaasti. Se asettui surullisena nukkumaan kotikoloonsa. Päivällä paistanut aurinko oli sulattanut hiukan sen lerppuvia korvia ja hännän tupsukkaa. Toinen silmäkin oli valahtanut poskelle. Onneksi yöllä tulee pakkanen, niin en sula kokonaan, se mietti ja ummisti silmänsä.
8. Reppumatka
Yöllä pakkanen kiristyi ja aamun tullen Nalleoravakoirahamsteri oli varsin mallikkaassa kunnossa. Mitä nyt pikkuinen pala oli pois korvasta ja häntä vähän kaventunut, terävämpi silmä oli edelleen poskella. Kaikki oli oikeastaan hyvin. Sininen bussi oli tuonut lapset takaisin kouluun ja iltapäivän välitunnilla silmälasityttö tuli Nalleoravakoirahamsterin luo:
- Minä voin alkaa sinulle kaveriksi, vaikka ollaankin vähän erilaisia.
- Ihanko totta, alatko sinä minun ystäväkseni, ilahtui Nalleoravakoirahamsteri ja heitti melkein kuperkeikan. – Mutta mikä sinun nimesi on?- Minä olen Nepsu ekaluokkalainen. Voin viedä sinut sinisellä bussilla meille kotiin.
- En kai minä voi ihmisten taloon sisälle tulla.
- Aivan hyvin voit, tai voit asua meidän autotallissa, siellä on muitakin, arveli Nepsu ja juoksi sisälle kouluun.
Kun koulun kello soi seuraavan kerran, juosta pyyhkäisi Nepsu suoraan Nalleoravakoirahamsterin luo, avasi reppunsa ja sanoi:
- Sukella äkkiä reppuun ja juostaan bussipysäkille, on kiire!
Nalleoravakoirahamsteri sukelsi mitään kyselemättä pimeään reppuun, Nepsu heitti repun selkäänsä ja lähti juoksemaan hurjaa vauhtia.
Nalleoravakoirahamsteria jännitti hirveästi. Mitähän tästä nyt tulee. Pimeästä repusta ei nähnyt mitään ja häntä tuntui taas hiukan sulavan lämpimässä. Jos tämä matka jatkuu pitkään, saatan sulaa kokonaan, se ajatteli jo huolissaan.
Eipä mennyt kuin hetki, kun bussi pysähtyi ja Nepsu heitti taas repun selkäänsä. Nalleoravakoirahamsteri pyllähti ylösalaisin ja toisestakin korvasta irtosi pala repun pohjalle.
Nepsu juoksi sisälle, heitti repun eteisen lattialle ja potkaisi huopatossut jalastaan. Samaan kasaan lensivät takki, pipo ja lapaset.
-Kaamee nälkä, sanoi Nepsu, ja kiirehti keittiöön. Hän teki kolme suurta voileipää, otti jääkaapista maitopurkin ja kaatoi ison lasin ääriään myöten täyteen kylmää maitoa ja istahti tuolille. Juuri, kun hän oli haukkaamaisillaan voileivästä, hän muisti:
- Voi ei, Nalleoravakoirahamsteri sulaa reppuun!
Salamannopeasti tyttö vetäisi huopatossut jalkaansa, heitti repun olkapäälleen ja juoksi ulos.
9. Kolme häntää
Nalleoravakoirahamsteri putkahti repusta kuono edellä suoraan maahan. Se säikähti hirveästi ja yritti lähteä nopeasti karkuun.
– Älä hätäile, ole vähän aikaa tässä, mihin ei aurinko paista, sanoi Nepsu ja asetteli Nalleoravakoirahamsterin istumaan autotallin varjoiselle seinustalle. – Syön vain välipalan ja tulen sitten ulos.
Nalleoravakoirahamsteri kyyristyi paikalleen istumaan. Se katseli pelokkaasti ympärilleen, mutta rauhoittui sitten, kun mitään pelättävää ei näkynyt.
Hetken kuluttua seinässä olevasta pienestä luukusta tuli kolme pitkää häntää. Onpas kummallisia otuksia, mietti Nalleoravakoirahamsteri, hännästä päätellen taitavat olla kissoja. Uskaltaakohan niitä puhutella, vai onko parempi pysytellä ihan hiljaa. Kissat tulivat uhkaavasti lähemmäksi:
– Hei, mikä sinä olet, kysyi suurin ja paksuin kissoista.
– Minä olen Nalleoravakoirahamsteri ja olen monta pitkää päivää ja yötä etsinyt ystävää ja juuri tänään olen löytänyt yhden.
Sitten se kertoi koko pitkän tarinansa kissoille. Kissat kuuntelivat karvat pörröllään ihmeellistä kertomusta. Suurin kissoista ehdotti:
- Jää tänne meidän kanssamme asumaan, koska et sinä voi asua sisällä talossa.
– Meillä on tuolla autotallissa hyvät makuupaikat ja kissanruokaa riittää sinullekin, sanoi se keskikokoinen kissa.
– Minun vieressäni voit nukkua, ehdotti pienin kissoista ujosti.
Nalleoravakoirahamsteri hyrisi tyytyväisenä, vihdoinkin olen saanut ystäviä, se ajatteli. Mutta sitten se huomasi auringon sulattaman poskella roikkuvan silmänsä, puoliksi sulaneet korvansa ja ohuen ohueksi käyneen häntänsä:
-Talvi varmaan loppuu kohta ja minä saatan sulaa kokonaan. Minun on päästävä takaisin kotiin ja pian.
10. Kotimatkalle
Kaikki kolme kissaa katsoivat ihmeissään, kun Nalleoravakoirahamsteri lähti hiissautumaan maantietä kohti:
- Sanokaa Nepsulle, että minä lähdin kotiin ja kiitos ystävyydestä, se huusi mennessään. – En voi jäädä enää tänne, kun talvi on loppumassa ja minä sulan kokonaan.Siinä samassa Nepsu juoksi pihalle. Hän kulki pitkin autotallin seinustaa ja käänteli jokaista lumikokkaretta seinän vierellä. Mihin se otus on voinut mennä, hän pohdiskeli ja etsi ja etsi. Mitään Nalleoravakoirahamsterin näköistäkään ei ollut. Ainoastaan kaikki kolme kissaa pyörivät herkeämättä hänen jaloissaan. Ihan kuin niillä olisi ollut jotain sanottavaa hänelle.
Aurinko oli laskenut ja ilma alkoi kylmetä. Onneksi tulee kylmä yö, ajatteli Nalleoravakoirahamsteri kulkiessaan tien reunaa. Olo tuntui kovin kevyeltä, olihan se löytänyt jo monta ystävää. Erityisen iloinen se oli siitä, että erialisetkin voivat olla ystäviä.
Se ohitti typötyhjän bussipysäkin ja hyppäsi iloisena synkkään metsään.
– Hei, mihin sinä nyt olet menossa, kuului läheisen mättään vierestä. Nalleoravakoirahamsteri pysähtyi katsomaan, hamsterihan se siellä kurkisteli:
- Tuletko nukkumaan minun viereeni, olisi lämpimämpää?
- Oletpa sinä ystävällinen, mutta minä en voi nyt jäädä nukkumaan, nukun päivällä, kun aurinko paistaa. Nyt on kylmä ja minulla on kiire kotiin, ennen kuin sulan kokonaan.Nalleoravakoirahamsteri jatkoi matkaansa ripeään tahtiin. Aikaisin aamulla se ohitti punaisen mökin, jonka pihalla oli ollut koira juoksulangassa. Juuri, kun se oli pääsemäisillään koirankopin ohi, työnsi koira kuononsa ulos:
- Hei, Nalleoravakoirahamsteri, älä mene ohi. Tule kanssani aamupalalle. Voit jäädä vaikka koko päiväksi koppiini, ruokaa on.
– Paistaako sinne aurinko päivällä?
– Ei tietenkään.
– No sitten minä tulen. Katsos minä sulan auringossa ja siksi kuljen vain öisin. Minulla on kova kiire kotiin.
Niin Nalleoravakoirahamsteri pyörähti sisälle koirankoppiin ja asettui mukavasti nukkumaan. Illalla, kun pakkanen kiristyy, lähden taas liikkeelle, se ajatteli ja alkoi samassa kuorsata nalleoravakoirahamsterimaisesti.
11 Kotikivi näkyy
Illan tultua Nalleoravakoirahamsteri heräili unesta koirankopissa, puisteli vähän itseään ja valmistautui jatkamaan matkaa. Se heilautti pahasti sulanutta tassuaan koiralle:
- Kiitos nukkumapaikasta, nyt minun täytyy kiirehtiä kotiin.
Se päätti oikaista suoraan pimeän metsän läpi, aikaa ei ollut yhtään hukattavaksi. Jokaisena aurinkoisena päivänä minusta tulee hiukan pienempi kuin ennen, se ajatteli.
Metsä oli pimeä ja hiljainen Nalleoravakoirahamsteri vihelteli itsekseen ja kurkotteli nähdäkseen, onko kuu noussut valaisemaan sen tietä. Kuu tuli juuri pilven takaa näkyviin ja näytti suorastaan hymyilevän Nalleoravakoirahamsterille. Sen olo oli enemmän kuin onnellinen.Yhtäkkiä ison kuusen oksa rasahti. Nalleoravakoirahamsteri hätkähti ja katsoi ylöspäin, oravahan se siellä keinutteli oksallaan:
- Hei, tule tänne keinumaan kanssani.
– En ehdi nyt pysähtyä, kiitos vaan kutsusta, vastasi Nalleoravakoirahamsteri.
– Minun pitää kiiruhtaa kotiin ennen kuin sulan kokonaan, se jatkoi puhettaan.
- Olisi ollut hauskaa keinua kanssasi vähän aikaa, huikkasi orava ja heilautti oksakeinunsa hurjaan vauhtiin.
Nalleoravakoirahamsteri vilkutti pahoin sulaneella hännällään ystävälliselle oravalle ja sukelsi vikkelästi polkua eteenpäin. Kotikivi oli aivan lähellä, se melkein näkyi jo. Kohta olen takaisin omalla kivelläni ja sitten en enää ikinä lähde minnekään.
– Auta minua, kuului hento ääni jostain aivan läheltä. Nalleoravakoirahamsteri pysähtyi kuin naulittuna, joku tarvitsee apuani, se ajatteli. Se katseli ympärilleen ja näki kuun valossa nallereppanan maassa makaamassa:
– Yhäkö sinä makaat siinä?
– Kukaan ei nostanut minua ylös, kun kaaduin lätäkköön ja nyt minun komeat korvani ovat jäätyneet maahan kiinni, valitti nalle.
– Odotahan minä puhaltelen sinun korvasi irti maasta ja peittelen sinut sammalmättäälle. Niin Nalleoravakoirahamsteri puhkui ja puhalteli ja sai vihdoin nallen irrotetuksi jäisestä maasta ja peitellyksi sammalmättäälle.
– Minun pitää nyt kiirehtiä kotiin ennen kuin aurinko nousee.
Saman tien Nalleoravakoirahamsteri lähti puuhakkaana jatkamaan matkaansa.Tuota pikaa ikioma kotikivi tuli näkyviin. Pian olen kotona, enkä enää ikinä lähde kotikiveltä pois, mietiskeli Nalleoravakoirahamsteri iloisena. Yhtäkkiä se löi jarrut pohjaan:
- Mitä, mitä, kuka seisoo paikallani kotikiven päällä, parkaisi Nalleoravakoirahamsteri ja hieraisi poskelle valahtaneita silmiään.
12. Lumiukkoja molemmat
Nalleoravakoirahamsteri katsoi tiukasti kotikivelle.
- Toden totta minun paikallani seisoo joku. Kuka se voi olla?
Nalleoravakoirahamsteri hiipi hiljaa lähemmäksi, oli parasta olla varmuuden vuoksi varuillaan. Voihan olla, että tuo otus ei halua minua ystäväkseen, se mietti. Ehkä se on päättänyt ottaa ikiomaksi minun kotikiveni.
Lähempää katsottuna otus vaikutti mielenkiintoiselta. Näyttää nätiltä, vähän tyttömäiseltä, mutta sehän on tyttö, lumityttö, huokasi Nalleoravakoirahamsteri haltioituneena.
Se alkoi kiireesti siistiä ulkomuotoaan, otti märkää lunta tassuunsa ja korjasi vähän molempia korviaan. Sitten se nosti poskelle valahtaneen terävämmän silmänsä melkein paikalleen. Olisipa lammikon pinta vielä jäässä, että voisin katsoa jääpeilistä ovatko silmät ja korvat kunnossa, se ajatteli. Se pörrötti vielä häntäänsä tuuheammaksi ja hiipi sitten arastellen lähemmäs kotikiveä. Silmä tarkkana se tuijotti herkeämättä kivellä seisovaa oliota:
- Miksi seisot minun ikiomalla kotikivelläni, se kysyi päästyään riittävän lähelle.
- Minä olen syntynyt tälle kivelle, ihan viimeviikolla, kun vesisade muuttui lumisateeksi. – Mutta minulla ei ole täällä yhtään kaveria.
Nyt Nalleoravakoirahamsteri hämmästyi:
– Olen etsinyt viikkokausia omaa ystävää. Olen löytänytkin monia, mutta en yhtään samanlaista kuin minä.
– Mehän olemme melkein samanlaisia, ehkä meistä voisi tulla ystävät, ilahtui kivellä seisova. – Kiipeä tänne viereeni.
Nalleoravakoirahamsteri alkoi ujona kiivetä kivelle. Asetteli koko nuhjuisen olemuksensa lumitytön viereen:
– Voisimmeko alkaa ikuisiksi ystäviksi, se kysyi arasti.
– Ilomielin voimme olla ikuisesti ystäviä, mehän olemme ihan samanlaisia, tai ainakin melkein, lumiukkoja molemmat, vastasi lumityttö ja nauroi koko naamallaan. Se silitti lumikädellään uuden ystävänsä laihtunutta poskea ja katsoi lämpimästi silmiin. Ystävät olivat löytäneet toisensa.
Niin Nalleoravakoirahamsteri ja lumityttö sulivat onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti omalla kotikivellään.
