24. Elämän alku ja loppu
Taannoin kirjoitin herätyssaarnasta Sotkamon torilla, missä saarnaajan teemana oli, elämällä on alku ja loppu.
Kesämatkamme loppupuolella pääsimme todistamaan erään läheisen elämän loppua ja saattamaan hänet viimeiselle matkalle. Äitini suvun puolelta vanhin serkuksista sai päästä tiensä päähän. Hän oli valmis lähtemään hyvän ja pitkän elämän jälkeen, taivaspaikka oli ollut jo pitkään varattuna.Hautajaiskutsu Poriin tuli meille yllättäen, niin kuin usein tapahtuu. Olimme varautuneet vain juhannusjuhlan vaatteisiin, emme surupukuihin. Päätimme, että jos Pirkkalassa asuvan tyttären perheestä löytyy sopivia vaatteita, menemme hautajaisiin. Ainoastaan minun mustat sukkahousuni ja puolison valkoinen paita ja sukat olivat käyttökelpoiset niihin juhliin.
Vaatteitahan löytyi, minulle musta mekko ja kengät, puolisolle lapsenlapsen kengät, vävyn pikkutakki ja solmio, mustat housut ostimme.
Siirsimme vaunukotimme Kokemäelle Pitkäjärven caravan-alueelle, voidaksemme sieltä käydä päiväseltään porissa.
Pari päivää kiertelimme Kokemäen Lab-kätköjä ja välillä pidimme sadetta vaunussa. Mahtui siihen aikaan joku aurinkoinen illan hetkikin.
Siunaustilaisuus alkoi jo kello 10. Oli suorastaan ruuhkaa hautauksissa, joten pakko oli aloittaa niin aikaisin. Tuntuu aika surulliselta ajatella, että hautajaisten järjestäjällä ei ole valinnanvaraa. Päivä, kellonaika ja pappi tulevat melkein ilmoitusasioina, ota tai jätä. Tämä oli meidän kohdallamme tänä vuonna jo toinen kerta. Seurakunnissa on ehkä työvoimapulaa, tai vainajia on liian paljon.
Käppärän hautausmaalla on kaksi siunauskappelia ja molemmat olivat sinä aamuna varattuna yhtä aikaa. Myös serkkuni siunannut pappi joutui lähtemään kesken muistotilaisuuden jo seuraavaan hautaukseen. Vähän oli liukuhihnamainen meno.
Siunaus meni nopeasti aivan kirkkokäsikirjan mukaan. Ihmettelen vaan, miksi papin pitää kerrata vainajan elämä ihan syntymästä asti, koulunkäynnit, ammatit, suuret ja pienet saavutukset, kunniamerkit, sukutausta ja paljon muuta. Serkkuni siunaustilaisuudessa oli läsnä vain neljä suvun ulkopuolista henkilöä, hekin kaikki vuosien takaisia ystäviä. Me kaikki muut olimme läheisiä sukulaisia ja tunsimme henkilön hyvin. Olisin halunnut kuulla enemmän Jeesuksesta kuin noista arkisista, jo tutuista asioista.
Mahtaako siellä käsikirjassa lukea, että pitää puhua surusta ja murheesta, vaikka taivaaseen pääseminen on ihana asia. Serkkuni oli täyttänyt jo 95 vuotta ja odotti hartaasti taivasmatkaa. Viime vuosina hän aina tavatessamme muisti pyytää meitä häntä saattamaan, kun aika tulee.
Hautajaisten pitäisi olla ilon ja kiitoksen juhla, ainakin silloin, kun Jumalan lapsi pääsee taivaaseen. Toki me tunnemme surua ja ikävää, mutta saamme olla myös iloisia ja kiitollisia kaikesta siitä, mitä olemme serkun kanssa saaneet kokea.
Eräässä iskelmässä lauletaan, 'käymään vain tänne tullaan eikä olemaan'. Mielestäni hyvin hengellinen sanoma. Ihminen syntyy tänne vain käymään joksikin ajaksi, kuka mitenkin pitkäksi. Lopullinen tavoite on iankaikkinen elämä taivaassa.
Elämä on alun ja lopun välissä…
Leena Auranen