27. Kesä meni, matka jatkuu
Tänään sataa vettä, on syyskuun viimeinen päivä. Hyvä hetki tehdä tiliä menneestä ja suunnitella tulevaa.
Viljat on puitu ja suurin osa pelloista on taas kylvetty ensi kesän satoa odottamaan. Marjat on poimittu, perunat nostettu ja piha siivottu. Nokialaiset piilotettu asuntovaunun kaasukoteloon talvehtimaan. Koko vaunu on laitettu talviteloille. Talvimatkailu ei enää innosta, vanhuus on tullut.Mennyt kesä oli riemullinen kaikkine matkoineen ja tapaamisineen. Monet ystävät kyselevät, mitä me oikein teemme siellä vaunussa. Ei siellä mitään sen kummempaa tehdä kuin kotona yleensä, laitetaan ruokaa, syödään,
siivotaan, nukutaan ja lueskellaan kirjoja, ihan tavallisia arkipuuhia vaan.
Toki liikumme ulkona, milloin geokätköjen etsinnässä, milloin muuten lenkillä.
Aika on mennyt kuin siivillä, 101 yötä tuli nukutuksi vaunussa.Nyt on aika opetella taas kaupunkielämää. Kotoa lähtiessä pitää muistaa ottaa avaimet mukaan ja sammuttaa kaikki valot lähtiessään. Pukeutuakin pitää niin, että kehtaa kulkea ihmisten ilmoilla. En kyllä osaa luopua ulkoiluvaatteista, vaikka hienot naiset eivät kuulemma mene ostoksille urheilukamppeissa.
Onneksi ei tarvitse yrittää olla hieno nainen, ikä suojelee jo. Voin kulkea pipo päässä ja farkut jalassa. Aivan äskettäin rohkenin mennä ulkoilutakissa ja farkuissa kirkkoon arkipäivän ehtoolliselle. Olen aina ennen halunnut pukeutua hameeseen. Nyt uskon, että ei Jumala minun vaatteitani katso, hän katsoo sydämeen.
Tuo keskiviikon ehtoolliskirkko on erikoinen siksi, että siellä vaihdetaan kuulumisia iloisesti ja juodaan yhdessä kahvit messun päätyttyä. Ja mikä mukavinta, myös papit tulevat kahville ja juttelemaan.Ajattelen, että elämässäni on menossa viimeiset kymmenen vuotta. Sairaskertomuksiani katsellessa tuntuu, että onkohan enää sitäkään. Asiaa näin pohtiessa, tulee vapaus elää. Ei ole enää mitään menetettävää, jokainen uusi päivä on lahja.
Muistuu mieleeni, kuinka olin vanhan tätini kanssa ostamassa hänelle takkia. Täti oli silloin vähän yli kahdeksankymppinen. Kaunis villakangastakki ostettiin. Puhuin tuosta ostosreissusta Lähetyspiirissä. Halusin kertoa, kuinka ystävällisesti vanhaa ihmistä palveltiin liikkeissä. Piiriläisten joukosta tuli nopea kommentti: ”Ostiko noin vanha takin?”
Kovin kauaa täti ei takkia tarvinnut, Taivaan isä tuli hakemaan omansa kotiin. Siinä kodissa tarjotaan takki ja kaikki muukin ”talon puolesta”.Lähdenpä ostamaan uuden, lämpöisen ulkoilutakin…
Leena Auranen
