1. Lähiruuan alkulähteillä
Missä voisikaan päästä lähemmäs lähiruokaa kuin 14 hehtaarin hernepellon laidalla. Tämän päivän maailmantilanteen vuoksi tuntuu turvalliselta tietää, että ainakin hernekeittoa voimme keittää, jos muu ruoka uhkaa loppua.
Istun asuntovaunussa tutulla paikalla odottelemassa alkavaa kesää. Etuikkunasta avautuu tuo edellä kuvaamani hernepelto. On ollut sydäntä lämmittävää seurata vävyn tekemiä maataloustöitä ja ihmetellä suuren Luojan suunnitelmaa vuodenaikojen ja säätilojen suhteen.
Monenlaista konetta kytketään traktorin perään, aurataan, karhitaan, kylvetään, ruiskutetaan ja kaiken tämän jälkeen jäädään odottamaan satoa. Sadonkorjuun aikana tulee taas uusia koneita pellolle, leikkuupuimuri näkyvimpänä. Talvella tehdään talven työt ja taas tulee uusi kevät ja alkaa uusi kylvö. Ihmeellinen, täydellinen, kiertokulku, uudestaan ja uudestaan.
Samassa Luojan luomassa kiertokulussa olemme me pienet ihmisetkin. Tosin ajanjaksot ovat vähän pidempiä koko ihmiselämää ajatellen.
Minä ja puolisoni olemme jo kiertokulun loppukilometreillä. Itse en sitä oikein huomaa, tuntuu että rippikoulu oli aivan toissa päivänä ja lapset syntyivät vasta eilen, eivätkä ole vielä yhtään aikuistuneet. Tuntuu nololta laittaa rasti ruutuun, eläkeläinen, kun kysellään tämän hetken ammattia. Eläkeläisethän ovat vanhoja, en minä, puoliso ehkä vähän.Kevään aikana vuosien takaisen ystävämme hautajaisissa tapasimme vanhoja ystäviä ja tuttavia. Oli hämmentävää huomata, kuinka he kaikki olivat ikääntyneet, joittenkin kohdalla oli tunnistamisvaikeuksia. Kuinka on mahdollista, että ennen niin virkeät, urheilevat, ihmiset ovat ryppyisiä ja kumaraisia.
Siinä ihmetellessäni tunsin itseni kolmen pienen tytön ansioäidiksi, kauniiksikin kuvittelin. Hetken aikaa haaveiltuani iski tajuntaani kaamea totuus, minähän olen itsekin vanhentunut tuon 40 vuoden verran. Mitähän nuo ystävät minusta ja puolisostani ajattelivat, mutta eivät rohjenneet sanoa ääneen.Lisää yllätyksiä on tulossa….
Leena Auranen
