29. Hän luo uutta
”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö”, sanoo Jesaja kirjansa luvussa 45, jae 18. Tosi hyvä ajatus, mitäs niitä menneitä muistamaan, kun koko ajan on uutta edessä.
Mutta, mutta, kaikesta huolimatta, mitä isompi on ikävuosien numero, sitä enemmän ajatukset palaavat lapsuuteen. Ensin nuoruuteen, kouluvuosiin, sitten rippikouluun, alakouluun ja varhaislapsuuteen, siihen, josta ei ole edes omia muistoja. Ne muistot perustuvat toisilta kuultuihin tietoihin ja valokuviin.
Sanovat, että muistisairaatkin osaavat laulaa kaikki lapsuuden laulut, vaikka eivät enää pysty puhumaan. Niin vahvasti lapsuus riippuu meissä.Minun mielessäni pyörivät monet varhaislapsuuden hylkäyskokemukset. Sodan jälkeen vanhemmat halusivat nauttia rauhasta ja uudesta elämästä, usein me lapset jäimme yksin kotiin.
Olen kuullut kerrottavan, että vajaa viisivuotias isoveljeni oli pukenut minulle, kolmivuotiaalle, takin päälle lähteäksemme hakemaan isää ja äitiä Tillintuvalta tanssimasta. Onneksi oli tullut tuttu aikuinen vastaan, eikä sosiaalitantta. Tänä päivänä meidät olisi otettu huostaan.
Takkikin kuuluu olleen juopon napissa.Oikein etsimällä pitää etsiä hauskoja tapahtumia, iloa. Ilo oli, kun uuden talon tupaantuliaisiin oli ostettu Nougat-jäätelöä ja me lapset luulimme, että jäätelössä on roskia. Sitä roskajäätelöä sai syödä sillä kertaa kyllikseen.
Pikkusiskon syntymä oli iloinen asia, silloin pääsimme pirssillä käymään isän kanssa Turussa äitiä katsomassa. Sekin ilo muuttui pian työksi, kun viisivuotiaana jouduin usein lapsenvahdiksi.
Olin luotettava, kiltti ja liian hiljainen lapsi.Mutta mitä sanookaan Jesaja kirjassaan jakeessa 19. ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle”.
Siis, ei muuta, kuin uteliaana uutta kohti kiitollisella mielellä…
Leena Auranen