26. Nokialaiset
Puna- ja mustaherukat on poimittu. Elokuu on menossa jo hyvän matkaa, koululaiset ovat palanneet kukin omalle luokka-asteelleen. Me puolison kanssa unohduimme tänne maalle. Hellettä on taas luvattu ainakin yhdeksi viikoksi, ei ole yhtään syytä muuttaa kaupunkiin.
Viimeisen kahden- kolmen viikon aikana paras työkaverini on ollut pari Nokian kumisaappaita.
Marjapuskassa istuessa ne ovat taanneet, etteivät nokkoset eikä mikään muukaan pääse tarttumaan jalkoihini. Kun farkun lahkeen päälle vetää paksut villasukat ja sitten upottaa jalkansa nokialaisiin, on marjastaja valmis työhön. Oi, lierihattu päähän, meinasi unohtua.
Pihapiirin marjapuskissa istuessani olen ilolla seurannut vävyn työskentelyä puinnin aloittamiseksi.
Tulee mieleen sinfoniaorkesterin valmistautuminen konserttiinsa. Soittimet pitää virittää tarkasti ennen kuin päästään soittamaan. Siinä voi kuulla lukemattomia erilaisia sointuja.
Viljavainiot vaalenevat kuin muistuttaakseen, että kohta on aika aloittaa. Puimuri kunnostetaan ja puhdistetaan viimeisen päälle. Pientä harjoitusajoakin on tehtävä. Traktorin peräkärryt pestään ja teipataan tiiviiksi, ettei pieninkään jyvä pääse putoamaan kuormasta ennen kotipihan kuivaamoa.
Kaikki alkaa olla valmista, mutta vilja vaatii vielä muutaman aurinkoisen päivän valmistuakseen. Ilmassa on samanlaista jännitystä kuin konsertin alussa, joko aloitetaan.
Yhtenä päivänä puimuri on kadonnut pihapiiristä ja tiedän, että vävy on aloittanut puinnin. Iltapäivällä pihassa seisoo traktori peräkärryssään kukkurainen viljalasti. Viljakuormia tulee tasaiseen tahtiin aina, kunnes koko sato on korjattu.
Olen aivan lapsellisen kiitollinen, kun saan olla täällä maalla. Ne lapsuusmuistot, jolloin sain asua oikealla maaseudulla ovat 1950- luvulta. Silloin olin pieni tyttö, enkä ollut yhtään kiinnostunut maanviljelystä. Pakollinen porkkanan harventaminenkin oli kamalaa työtä.
Kuluvan kesän aikana on surtu ruuan hinnan nousua, jopa peloteltu ruokapulalla. Näitä uhkia ajatellen maanviljelijän työ nousee arvoon arvaamattomaan. Niin kauan kuin viljelijät jaksavat, meillä on kotimaista lähiruokaa saatavana.
Niin paljon ois aihetta lapsella kiittää…
Leena Auranen