14. Nostalgiaa
Päätimme omistaa yhden päivän vanhojen muistelemiseen. Ajoimme Kajaanin kaupunkiin ja tapasimme ensin kummityttömme. Häneen olemme tutustuneet yli 40 vuotta sitten. Oli mukava tavata ja samalla opettaa hänellekin Lab-kätköjen etsiminen. Yhdessä kävimme Pekka Heikkisen leipomon kahvilassa nauttimassa päiväkahvit. Asuimme ensimmäisinä Kajaanin vuosina leipomon omistajan vuokralaisina. Uusi sukupolvi on jo tarttunut liikkeen johtoon. Puu-uunissa paistettua ruisleipää on edelleen saatavana.Kahvitauon jälkeen kiersimme vielä Kekkosen jalanjäljissä viidessä eri kohteessa. Sen teimme autolla nopeasti päästäksemme pian ajelemaan pohjoista kohti.
Ensimmäinen kohde pohjoisen reitillä oli tutustuminen Kontiomäen historiaan. Paikka oli aikoinaan viiden rautatien risteyspaikka, rakennettu oikein rautatiekyläksi. Jokaisessa talossa asui VR: työntekijöitä. Nyt oli hiljaista, vain pitkä puutavarajuna odotti lähtökäskyä.
Viides Kontiomäen rasti meinasi olla ylivoimaisen vaikea. Kysymys oli erään vanhan majatalon kattorakenteen nimestä. Yritimme tarjota kaikki muistamamme rakenteet, mutta aina ilmestyi ruutuun, väärä vastaus. Nyt oli haettava apua Wikipediasta, vastaus oli mansardikatto.Oikean vastauksen jälkeen pääsimme lähtemään kohti Ristijärveä. Toki tälläkin välillä oli useita kätköetappeja. Pian nousimme Saukkovaaran päälle, sen saman vaaran, jolla vietimme elämämme ensimmäisen karavaaniyön talvella 1978.
Olipa paikka vähän muuttunut, aluetta oli tasoiteltu ja asfaltoitukin, ravintola oli purettu ja uusia vuokrattavia mökkejä rakennettu. Vanhan huoltorakennuksen tilalle oli rakennettu uusi. Rakennuksen ovet olivat auki, vesi tuli ja meni, jopa lämmin vesi, roskikset tyhjentämättä. Aivan kuin henkilökunta olisi juuri tulossa, mutta kuitenkin täysin autiota, ei yhtään ihmistä missään.
Kiertelimme ja katselimme. Maisema oli yhtä upea kuin silloin ennen. Kaksi kivaa laavua ja nuotiopaikka oli rakennettu, puita oli iso liiteri täynnä. Sähkötolppa, joka antoi sähköä meidän vaunuumme 1980-luvulla oli surullisena kallellaan. Tolpan vieressä tulivat mieleen ne monet talvet, kun vaunu seisoi siinä ja me koko perhe tulimme viikonloppuna laskettelemaan. Hengellisen kotimme piirissä oli kuulemma kyselty, saako sunnuntaina lasketella. Me puolison kanssa pyhitimme asian sillä, että kävimme sunnuntaisin Ristijärven kirkossa. Sitten hiihtohississä ylös noustessamme keskustelimme saarnan mieleen tuomista asioista.
Eräänä sunnuntaina teksti oli Kaanaan häistä ja me olimme kuulleet saarnan aivan eri tavoin. En muista mitkä meidän ajatuksemme olivat, mutta siinä huomasimme, että vastuu on kuulijalla.
Minulla oli punainen laskettelupuku ja siksi en uskaltanut mennä ehtoolliselle. Siinä seurakunnassa joku olisi silloin vielä saattanut loukkaantua.Muistin vielä ne jääkylmät, muoviset laskettelukengät, kun kerran yritimme lähteä laskettelemaan 25 asteen pakkasessa. Hissi kyllä pyöri, mutta kukaan ei laskenut.
Saukkovaara oli sellainen pieni ja vaatimaton paikka, sopi hyvin koko perheen ulkoilupaikaksi. Lähialueen koululaiset ja jopa päiväkotien lapset tekivät usein retkiä vaaran rinteille.
Me vietimme siellä onnellisia talvipäiviä perheen ja usein ystävien kesken.
