25. Omalle paikalle


 

Neljäkymmentäkahdeksan päivää vieraissa maisemissa oli aika pitkä aika, mutta myös hauskaa aikaa. Samalla tuli tehdyksi melkoinen maakuntakierros. Lähdimme Etelä-Karjalasta ensin Pohjois-Karjalaan, sieltä Kainuuseen, seuraavaksi Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalle, sitten matka jatkui Pirkanmaalle, Satakuntaan, Kanta-Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja takaisin Karjalaan. Savo ja Keski-Suomi jäivät käymättä sekä muutama eteläinen maakunta. Olisihan voinut pistäytyä Lapissakin, jos olisi ollut vielä enemmän aikaa.

Aina on mukava lähteä, mutta vielä mukavampaa on palata takaisin omalle tutulle paikalle. Vaunupaikan ympäristö oli vähän ruohottunut ja kukkalaatikossa kasvavat kolme perunan vartta olivat varsin aneemisen näköisiä, ei taida tulla satoa niistä varsista. Perunan multaaminen, lannoittaminen ja kastelu oli tekemättä. Eivät tällaiset maantien kiertäjät voi kasvattaa sen enempää kukkia kuin perunoitakaan.

Perunoista ei kuitenkaan tule puutetta. Puoliso istui keväällä perunakoneen päällä pottua panemassa ja työpalkan saa nyt ottaa perunoissa. Se on hieno asia. Herneenpalkoja saa myös syödä siitä 14 hehtaarin hernepellosta.
Hernepellon läpi mökkisaunaan kävellessä olen ihmetellyt Luojan viisautta luodessaan tuon hernekasvin. Pellossa ne eivät kasva kovin pitkiksi ja pysyvät topakasti pystyssä. Kasvit tukevat toisiaan kivoilla toisiinsa takertuneilla kärhöillä. Puutarhassa herne tarvitsee tavallisesti tukikeppejä.

Viinimarjat heloittavat jo punaisina ja odottavat poimijaa. Olen luvannut poimia marjat, enkä sitten tee mitään muuta työtä. Marjoja voi poimia istuen, niin ei sydän rasitu. Sydän, kun on niin ronkeli elin, että yhtenä päivänä antaa tehdä mitä tahansa ja sitten seuraava päivä kuluu levätessä.
Hyppivä nivelreuma alkaa näin loppukesästä hyppiä nivelestä toiseen, mutta sen torppaan särkylääkkeillä. On hienoa voida elää sovussa sairauksiensa kanssa ja huomata, että voin todella hyvin.

Puolisokin voi hyvin ja niin me toinen toistamme muistutellen elelemme päivästä toiseen. Enempi puhuminen on edelleen ulkoistettu Ylelle. Kahdenkeskisten puheiden joka toinen sana on: ”Mitä?” Voi olla kyse huonosta kuulosta, ehkä.

Näin tämä ehkä viimeinen karavaanimatka on tullut lähtöpisteeseen. Tuntuu, että kesää on vielä jäljellä, jos vielä tekisimme yhden pienen matkan. Ihan vaan muistin virkistämiseksi.
Ei vielä tällä viikolla kuitenkaan…

 

Leena Auranen

Paluu

 


Webmaster