20. Tavarataivas


Taannoin kerroin eksymisestämme geokätköreissulla. Tosiasiassa ei eksyminen meille ollenkaan tuntematonta ole. Minulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa, puolisolla on.
Ei auttanut suuntavaistokaan, kun onnistuimme eksymään Kärkkäisen tavaratalossa Ylivieskassa.

Halusimme käydä tavaratalossa etsimässä sitä mitä emme tienneet tarvitsevamme. Suorastaan sokeuduimme tavaran paljoudesta.
Kuka nämä kaikki ostaa. Kuljimme loputtomia ahtaita käytäviä edestakaisin.

Löysimme pari vaunuun sopivaa muovikoteloa, mutta emme ottaneet niitä mukaan. Käydään ensin toisessa kerroksessa ja haetaan ne sitten.

Nousimme ylös rullaportaita ja jatkoimme kiertelyä. Oli hikistä ja tunkkaista, katto oli aivan liian alhaalla. Ei voi muuta kuin ihmetellä mitä kaikkea voimme hankkia juuri silloin, kun tekee mieli ostaa jotain. Löytyihän yläkerrasta minulle housuhame, jota en tiennyt tarvitsevani.

Vaatekappale osoittautui jälkeen päin oikein hyväksi hellepäivinä.

Saatuamme ostoksen kainaloon, halusimme nopeasti pois kaupasta. Laskeuduimme rullaportaat alas mennäksemme hakemaan valitsemamme rasiat. Mutta, missä ne ovat. Nehän olivat aivan rullaportaiden vieressä. Kävelimme oikeaan ja vasempaan, eteen ja taakse, mitään muoviin viittaavaa ei löytynyt.
Kysyimme myyjältä asiaa, hän ei tiennyt sen enempää kuin mekään. Aikansa etsittyään hän löysi tietokoneelta oikean paikan ja sanoi meille hyllyn numeron. Missä päin hylly on, jäi sanomatta. Samaan aikaan älysimme, että olimme tulleet alas eri liukuportaita kuin menimme ylös. Oliko ihme, että jouduimme hukkaan.

Jatkoimme harhailua ja lopulta tulimme muoviosastolle. Löysimme haluamamme rasiat. Nyt halusimme päästä nopeasti ulos, mutta missä on kassa. Aivan äsken olimme kulkeneet kaksikin kertaa kassojen ohi, mutta missä ne nyt olivat. Taas kului pitkä tovi kävellessä ja lopulta pääsimme kassalle. Maksoimme ostoksemme, joita emme tienneet tarvitsevamme ja kiirehdimme raittiiseen ulkoilmaan.

Kärkkäiset riittävät meille loppuelämäksi…       

  Leena Auranen

Paluu

 

 


Webmaster