28. Vuositilinpäätös
Taas kerran on vuosi päättymässä ja uutta odotetaan.
On jo kiire katsoa taaksensa ja kertoa jotain kaikille kolmelle seuraajalleni. Kiitän teitä kaikkia mielenkiinnosta tekstejäni kohtaan, samalla pyydän anteeksi saamattomuuttani kirjoituksen kanssa.Kaupunkiin paluu oli iso muutos pitkän kesän jälkeen. Katsoin juuri äsken kalenterista, että olimme kesämatkalla melkein seitsemän viikkoa. Ei tarvitse ihmetellä miksi niin moni kanssakulkija ihmetteli elämäämme. Minäkin ihmettelen, kuka hullu viitsii noin kauan retkeillä. No, mepä retkeilimme ja meillä oli tosi hieno kesä.
Syyskauden teimme hidasta kuolinsiivousta. Hävitimme paljon turhia papereita, kuten tiliotteita, laskuja, kirjeitä ja muuta mappeihin kertynyttä paperitavaraa. Sitten veimme nuorimmaisemme perheeseen ison JYSK:in kassillisen vanhoja takkeja, ulkoilupukuja, reppuja, kasseja ja muuta meille tarpeetonta. Sanoin, että katselkaa rauhassa, tulen hakemaan loput pois. Muutaman viikon päästä hain kassin pois, sisällä oli yksi neuletakki. En kysellyt, mihin olivat laittaneet, olin iloinen, kun kelpasi, ei tarvinnut laittaa sekajätteeseen.
Vaikka kuinka tietää, että viimeinen kymmenen vuotta on menossa, on vaikea luopua mistään. Olen muuten muuttanut tuota eliniän ennustetta. Tänä aamuna alkoi viimeinen kymmenen vuotta ja jos huomenna herään, alkaa taas uusi viimeinen kymmenen vuotta. Eikö tunnukin rohkaisevalta.
Juuri äsken vietetty joulu oli meillä taas vähän erikoinen. Ajelimme jo toistamiseen Kainuuseen Vuokatinrannan kurssikeskukseen. Sama paikka, missä vietimme juhannuksen ja myös edellisen joulun.
Ihmettelen vaan, miksi Kainuu minua nyt kiehtoo, kun en siellä asuessa ollenkaan viihtynyt. Ja matkakin on pitkä, reilut 400 km.Joulu meni ihan suunnitelman mukaan. Puolisolla oli pari raamattutuntia pidettävänä ja jäi minullekin pari aamuhartautta. Paikalle oli tullut nelisenkymmentä joulun viettäjää, eri-ikäisiä ihmisiä, pariskuntia, yksinäisiä naisia, mutta ei yhtään yksinäistä miestä.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli tosi tiuhaan tarjolla, ohjelmaa oli sopivasti. Ja mikä parasta, meillä oli mökissä oma sauna. Saunaseurustelijana tunnetuille se kruunasi juhlan.Jälkeenpäin mietiskelin, että olen jäänyt junasta joulun suhteen. Joululaulut ovat muuttuneet uusiksi, vain muutama vanha laulu enää kelpaa. Maa on niin kaunis, Arkihuolesi, Heinillä härkien ja joku muukin vielä kuuluu.
Minun paras joululauluni, "Kun maas on hanki", ei enää kuulu. Minun mieleeni on se säkeistö, jossa sanotaan, "on äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa". Tuota laulaessa ajattelen aina omaa äitiäni, joka oli juuri tuo 'kystäkyllä-äiti'. Kaiken, mikä jouluun kuului, hän teki itse. Ensin tehtiin ihan järkyttävä suursiivous, siihen joutuivat lapsetkin osallistumaan, mutta isä ei.
Siivouksen jälkeen alkoivat leipomiset, piparkakuista aloittaen, sitten pullat, kakut, karjalan piirakat. Isäni oli hämäläinen ja siksi äiti joutui tekemään sekä hämäläiset että karjalaiset ruuat joulupöytään, olihan anoppi samassa pöydässä.Tarjolla piti olla rosollia, silliä, lipeäkalaa kastikkeineen, kinkkua, perunoita, räätikkä- ja porkkanalooraa, karjalanpaistia, lihapullia, joululimppua, karjalanpiirakoita, munavoita, kotikaljaa ja jälkiruuaksi riisipuuro rusinasopan kanssa. Ja tämän kaiken äiti teki ilman jääkaappia, pakastimesta puhumattakaan. Puuhella ja leivinuuni oli sekä vesi sisään ja ulos kannettavana.
Silloin, kun me neljä lasta olimme pieniä, ompeli äiti meille nukenvaatteita öisin. Kamarin oven alta paistoi valoviiru myöhään iltaan. Tapanahan oli, että vanha nukke vietiin ennen joulua veranannan ikkunalle, josta tonttu haki sen korjattavaksi. Joululahjaksi nukke tuli takaisin uuden kumipään ja uudet vaatteet saaneena. Ja kuinka kauniilta se nukke taas näyttikään.Onhan joulu muuttunut silläkin lailla, että tänä jouluna voi mennä Prismaan ostoksille jouluaamuna klo 10. Onko se tarpeellista. Eikö meillä valmisruuan ja kylmälaitteiden kulta-aikana olisi mahdollista hankkia ruuat etukäteen. Voisimme samalla antaa liikkeiden työntekijöille mahdollisuuden samanlaiseen lepoon, kun itse saamme. Mainokset huutavat; joulun pitkinä pyhinä on aikaa olla perheen kanssa, syödä hyvin ja levätä.
Minä ja puoliso lepäsimme, ei jouluvalmisteluja, ei lahjoja, ei stressiä.
Paras lahja oli, kun saimme viikkoa ennen joulua kaikki lapset ja melkein kaikki lastenlapset (yksi puuttui) samaan pöytään Lappeenrannan Rossoon. Siinä he kaikki istuivat, kolme tyttöä, kolme vävyä ja lapset Pekko, Helka, Henni ja Neea. Voiko enää olla muuta kuin äärimmäisen kiitollinen noista rakkaistaan.
Jotenkin siinä yhdessä ollessa ajattelin, että tästä joutaisi jo lähtemään. Elämä menee liian nopeasti eteenpäin, en pysy kyydissä. Mutta, eräs ikätoverini, pitkäaikainen ystäväni sanoo, että pitää olla utelias ja mennä rohkeasti eteenpäin.
Minäpä päätän aloittaa uuden kymmenvuotiskauden uteliaana….Leena Auranen
