Joku päivä sitten kävelin
kotikaupunkini pääkatua.
Tuntui oudolta kävellä yksin. Yleensä kävelemme puolison
kanssa käsi kädessä.
Saamme usein sekä sääliviä että hyväksyviä katseita.
Joskus olemme kuulleet jonkun iloisen kommentinkin. Me
mietimme niiden katseiden alla, että kummanko meistä
vastaantulija olettaa olevan omaishoitaja ja kumman
hoidettava. Vetääkö mummo pappaa kädestä, vai pappa
mummoa.
Nyt kävelin yksin, ajattelin kiertää kadun päässä olevan
liikenneympyrän ja suunnata sitten kotiin. Katselin
näyteikkunoita, joissa nyt ei paljon nähtävää ollut.
Yhtäkkiä sattui eräässä ikkunassa silmiini teksti,
valtakunnallinen välittäjä. Innostuin. Täällä on joku,
joka välittää. Jokainen, joka on apealla mielellä ja
ikävissään voi poiketa tuosta ovesta sisään. Meidän
kaupunkimme lienee puolillaan yksinäisiä ihmisiä sekä
nuoria että vanhoja. Sinne vaan kaikki heittämään
huolensa valtakunnallisen välittäjän syliin.
Jatkoin matkaani ja pian tuli eteen näyteikkuna, jossa
luki hoitola-hius shop. Niin, että jos välittäjän apu
jäi liian vähäiseksi voisi poiketa hoitolaan. Siellä
saisi tunne-elämän haavat hoidetuksi ja sitten voisi
vaikka ottaa permanentin tai uuden virkistävän värin
hiuksiinsa.
Tulin liikenneympyrään. Sitä kiertäessäni jouduin
ylittämään ajoradan kaksi kertaa. Kokonaista neljä
autoilijaa teki minulle tietä. Siinä ne välittäjät
istuivat kukin autonsa ratissa ja odottivat, kun minä
kävelin ajoradan yli. Nostelin kättä puolelta toiselle,
pitihän näitä välittäjiä kiitellä huolenpidosta. Kuinka
joku voikaan sanoa, etteivät autoilijat olisi
kohteliaita. He ovat varsinaisia valtakunnallisia
välittäjiä. Kiitos heille.
Oikeasti paras välittäjä on meille Taivaallinen Isä. Hän
välittää, vaikka en itse sitä edes huomaa. Hänen
toimistonsa on maailmanlaajuinen. Apua Häneltä saa
jokainen, joka pyytää. Hän myös hoitaa meidän haavamme
ja pahan mielemme. Hänen luokseen voimme mennä kuin
varuskuntasairaalaan. Hän hoitaa ja varustaa aina päivän
matkan kerrallaan.
Poiketaan päivittäin tämän välittäjän toimistoon.
Paluu