Vihdoin ovat tämän kesän helteet eletty. Uskalsimme
lähteä pitkälle geokätköjen etsintäretkelle. Eipä muuta
kun eväsmakkarat ja kahvitermari reppuun ja liikkeelle.
Ajelimme puolen sataa kilometriä Puntalan kylään. Siellä
on kylätoimikunnan tekemä seitsemän kilometrin lenkki,
Kissan kierros. Reitin varrella on kaikkiaan 24
geokätköä.
Aurinko paistoi ja metsä tuoksui metsälle. Ensin saimme
kävellä leveämpää polkua ja etsiä uutta kätköä
parinsadan metrin välein. Hyvin löytyivät.
Jonkun ajan
päästä tie muuttui kapeaksi metsäpoluksi. Oli nousuja ja
laskuja vuorotellen. Koko ajan piti tuijottaa maahan,
että onnistuisi väistämään maan pintaan nousseet puiden
juuret. Sinä kulkiessa muistui mieleeni eräs aikaisempi
metsäretki missä väistelimme samanlaisia juurakoita.
Niistä
juurakoista on aikaa noin 60 vuotta. Ensimmäinen ja
ainoa poikaystäväni päätti saattaa minut autollaan
Helsinkiin. Olin työssä Lastenlinnassa ja yökkövapaa oli
loppumassa. Poikkesimme Aulangolla ja kävelimme
katsomaan tunnettua joutsenlampea. Polku kulki sakean
metsän läpi ja sielläkin piti varoa puiden juuria.
Siinä puhkesi poikaystävä puhumaan: ”Tässä me kuljemme
joskus 40 vuoden kuluttua ja katsomme näitä samoja
juurakoita.”
Minä vähän
säikähdin moista puhetta ja varmaan vain naurahdin
ajatellen, että puhu sinä mitä puhut. Olimmehan
tunteneet toisemme vasta vajaan vuoden. Tavanneetkin
kovin harvoin. Minulla oli vakaa aikomus, että ainakin
neljä vuotta pitää seurustella ennen kuin perhettä
uskaltaa perustaa.
Neljäkymmentä vuotta kului nopeasti. Perhe perustettiin
vuoden päästä tuosta ensimmäisestä ”kosinnasta”. Tyttöjä
syntyi kolme kappaletta, rakennettiin talo, elettiin
tavallista lapsiperhearkea. Muutimme Kajaanista
Lappeenrantaan. Lapset muuttivat vuoron perää omilleen.
Silloin
palasimme Aulangolle ja kuljimme samaa polkua
joutsenlammelle. Juurakot olivat aivan entisellään, me
emme.
Se oli sittenkin kosinta, silloin 40 vuotta sitten.
Tänään
sen uskon, eikä se mikään turha juttu ollutkaan.
Paluu