Korkea ikä tuo mukanaan ainaisen varuillaan olon
velvoitteen. Ai miksi, no, siksi, kun koko ajan pitää
yrittää huolehtia kaikesta muistettavasta. Pelottaa,
että tärkeät tavarat katoavat ja muistettavat asiat
unohtuvat. Suurin osa tuttujen ja tuntemattomien nimistä
on jo kadonnut. Tavatessa joutuu miettimään
tuntitolkulla ihmisen nimeä, eikä millään kehtaa kysyä:
”Kukas sinä taas oletkaan?”
Olimme lähdössä kuluvan kesän ensimmäiselle
karavaanimatkalle. Pirkkalasta oli tullut kutsu
neljännen lapsenlapsemme konfirmaatiojuhliin. Nyt
pääsisimme ihan kirkkoon asti, mitä ei korona-aikaan
kahden ensimmäisen lapsenlapsen rippijuhlissa voinut
tehdä. Television välityksellä voimme vain seurata
tapahtumaa kirkossa.
Ilolla pakkasimme vaunuun yhtä ja toista ehkä
tarpeellista. Toukokuun loppu oli todella helteinen ja
nyt lähdön lähestyessä säätiedot lupasivat normaalia
kesäsäätä. Siksipä viime hetkellä vielä poikkesimme
hakemassa kotoa lämpimät ulkoilutakit matkaan.
Tietokoneet ja muu tekninen laitteisto kasattiin myös
mukaan. Matkalla kirjoittelin päiväkirjaa ja kuinka
ollakaan akku näytti pyytävän latausta. Mitäs siinä
muuta, kun otan laturin johtoineen esiin. Mutta, mutta.
Tietokoneen hienossa laukussa ei ollut yhtään mitään, ei
minkäänlaista johtoa tai laturia. Olin hämmästynyt,
siellähän sen piti olla. Muistan aivan hyvin
irrottaneeni johdon pistorasiasta. Mihin johdon laitoin,
sitä en muista, en sitten millään.
Niinpä mukava matka jatkui ilman tietokoneen käyttöä,
eikä siitä sen enempää harmia tullut. Melkein kaksi
viikkoa kului tosi mukavasti rakkaita ystäviä tavaten ja
rippilasta juhlien. Oikeastaan tuommoinen matkustelu oli
aika raskasta. Vain kaksi päivää pidimme vapaata, eli
olimme vain vaunualueella ja lepäsimme.
Kotiin palattuamme alkoi laturin hurja etsintä. Vaunusta
olimme etsineet ja matkalla löytämättä mitään.
Kaupunkikodissa tutkin kaikki kaapit ja laatikot, sängyn
aluset, jääkaapin ja pakastimenkin. Pelkäsin, että olen
sujauttanut johdon pakastimeen. Sellaistakin voisi
sattua. Eräs ystävä laittoi kaupasta tultuaan
perunapussin pakastearkkuun.
Lopulta päätimme, että on tilattava uusi laturi
johtoineen.
Juhannusta juhlittuamme tuli tarpeen siivota vaunussa.
Päätimme heittää yhtä ja toista tarpeetonta pois
täyttämästä laatikoita, kuten joulukuusi koristeineen.
Kas siinäpä löytyi joku laturi ja johto, mikä ei
tuntunut kuuluvan mihinkään koneeseen. Puoliso oli jo
käärimässä johtoa pois, kun huomasin, että minun
johdossani oli juuri tuollainen pää. Kokeilimme sitä
koneeseeni ja laitoimme latauksen päälle. Se toimi,
oikea laturi oli löytynyt. Nyt vaan ihmettelemme, miten
se on vaunuun tullut. Alkaa epäillä itseään, toiminko
jollain oudolla tavalla tietämättä mitä teen. Joko
vanhuus kuljettaa minunkin omaisuuttani outoihin
paikkoihin.
Siis pitää olla varuillaan.
Paluu