18. Puskaparkissa
Kesäillan seurojen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa. Ilma oli edelleen niin lämmin, että katsoimme ilmastoidussa autossa istumisen helpommaksi kuin vaunussa nukkumisen. Väsymyksen yllättäessä voimme pysähtyä puskaparkkiin.
Puskaparkki tarkoittaa majoittumista jollekin pysäköinti-alueelle tien varressa. Nukkua siinä saa, mutta ei leiriytyä.
Ei saa nostaa edes grilliä esille, eikä pöytiä ja tuoleja. Nykyään, kun liikenteessä on paljon asuntoautoja, on puskaparkki tullut suosituksi.
Ensimmäisenä karavaanikesänä meillä oli tapana yöpyä useinkin jossain metsänreunassa jokamiehen oikeuden turvin. Leirintäalueet olivat silloin harvassa ja tuntuivat kalliiltakin. Elimme tahtiin yksi yö puskassa ja kaksi yötä leirialueella. Kun Caravan-yhdistyksen ns. omat alueet yleistyivät, pyrimme käyttämään niitä.
Nyt kokeilimme pitkästä aikaa puskaparkkia eli yövyimme jossain metsätaipaleella tien varressa olleella pysäköintialueella. Oli riittävän hiljaista, joten saimme pitkät unet. Aamulla jatkoimme matkaa ensin Ylivieskaan ja sieltä Kalajoelle puolison syntymäpitäjään.Caravan-matkailu on vuosikymmenien aikana muuttanut muotoaan, samalla, kun se on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Ensimmäisinä vuosina julkaistiin joka vuosi vihkonen, jossa oli kaikkien yhdistyksen jäsenten nimi, osoite ja Caravan-jäsennumero. Paljon puhuttu intimiteettisuoja ehkä lopetti sen tavan. Toki vielä numero jätettiin ajoneuvon etu- ja takakulmaan. Tapana oli myös tervehtiä iloisesti kaikkia vastaan tulevia karavaanareita.
Nykyään näkee numeroita harvemmin ja tervehtiminenkin on sattumanvaraista. Intimiteettisuoja lienee entisestään tiukentunut.Lähtiessämme Kalajoelta ajamaan Kokkolaa kohti teimme aistinvaraista tutkimusta karavaanareiden tervehtimisestä. Nostimme molemmat reippaasti kättä jokaiselle vastaan tulevalle matkailuajoneuvolle. Kuinka ollakaan tutkimuksen tulos oli aika huono. Noin kymmenestä matkailuajoneuvosta kolme ja puoli vastasi tervehdykseen. Puolikas tervehdys tuli siitä, kun kuljettajan sormet nousivat vain vähän ratin reunalta.
Viikon päästä lähdimme Kokkolasta kohti Etelä-Pohjanmaata. Jatkoimme käden nostoa vanhaan malliin. Kuinka ollakaan vastaan tuli erittäin paljon matkailijoita ja lähes jokainen tervehti iloisesti. Aistinvarainen tutkimus antoi ihan päinvastaisen tuloksen kuin aiemmin. Taisi olla tarpeeton tutkimus kokonaan. Niin taitaa käydä usein tärkeämpienkin tutkimusten kanssa.
Nykypäivän liikenteessä ajoneuvon kuljettajalla on paljon muutakin huomioitavaa kuin vastaantulijat.
Me jatkamme edelleen tervehtimistä. Joskus saamme vastaukseksi kaksi iloista kättä.Hymy ja käden heilautus ei maksa vieläkään mitään…
Leena Auranen