Kysymys on
eskatologisia asioita: (äärimmäinen tieto)
Eskatologia on
uskontoihin liittyvä oppi maailman viimeisistä tapahtumista. Usein
puhutaan maailman lopputapahtumista tai jopa maailmanlopusta, mutta
harvemmin uuden taivaan ja uuden maan luomisesta. Eskatologia puhuu
mieluimmin pelastuksesta kuin tuomiosta, vaikka kuitenkin kaikki päättyy
viimeiseen tuomioon.
Muista Sinä,
että pelastetut saavat ikuisen elämän, joka on lahja Jumalalta
Jeesuksessa Kristuksessa.
Siirrymme uuteen jaksoon ilmestyskirjan tutkimisessa. Johannes
kutsutaan Taivaan 'jumalanpalvelukseen'. Sitten hän siirtyy kuvaamaan sitä,
mitä tapahtuu myöhemmin.
Kuvaukset ovat vertauskuvallisia ja tarkoitettu sen ajan ihmisille
ja kuitenkin ne kertovat meille tulevaisuudesta. Vertauskuvallisuus
aiheuttaa eri aikakausina erilaisia tulkintoja.
On hyvä muistaa, että vaikka ne ovat vertauksia ne kuitenkin
tapahtuvat tulevaisuudessa. Jeesus antaa meille ennalta tiedon
tulevasta. On hyvä ottaa ne vakavasti. Ne täydentävät Jesajan,
Hesekielin ja Danielin profetioita.
Lisäksi tulkintojamme sotkivat symbolisuus, joka sisältyy Jeesuksen
ilmoitukseen. Jeesuksesta itsestäänkin käytetään monta nimitystä; aina
Juudan leijonasta teurastettuun karitsaan, jota hän todella on.
Onhan Hän meille uskoville myös lunastaja, vapahtaja, pelastaja sekä
veli ja ystävä ja ainut toivomme tulevaisuudessakin.
Jeesus on meille kaikkea sitä, mitä me ihan oikeasti tarvitsemme.
On
huomattava jo tässä vaiheessa, että Jumala on luvannut omillensa
ilmoittaa tulevasta, ja sen hän tekee Raamatussa ja nyt erityisesti
Ilmestyskirjassa.
Apunani useat lähteet mm.
NOVUM=UT selityksin ja teologinen sanakirja,, Uuras Saarnivaara, Jukka Norvanto, Matti Väisänen,
J. Sormunen. Kuvat ovat BibleProject
YouTube ohjelmista. Raamatun eri käännökset. Pääasiassa KR92.
Arto Auranen
[paluu]