Luvut 10- 11:19
- seitsemäs pasuuna odottaa

Olemme samanlaisessa välinäytöksessä kuin ensimmäisen ja toisen voi-huutojen välillä oli ns. "hengähdystauko".

Pasuunat antavat odottaa seitsemättä puhallusta. Odotuksen aikana on avattu seitsemäs pieni käärö (käärönen), enkelin kädessä. Enkeli muistuttaa Kristusta. Samalla annetaan Johannekselle erikoinen tehtävä: häntä kehotetaan syömään käärö.

Kirjasen salaisuuden pohjana on Vanhassa Testamentissa lähinnä Danielin kirjaa vastaava näky ja profetia.
"Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet harhailevat, mutta tieto lisääntyy."
[Dan. 12:4-9]
Ilmestyskirja kertoo  että aika on lopussa ja Danielin kirjan salaisuus toteutuu: onko kysymyksessä jo seurakunnan ylöstempaaminen tai viittaako näky evankeliumiin.
 

Myös profeetta Hesekiel näki näyn, jossa häntä kehotettiin syömään kirjakäärö (Hes.3:1-27). Sen jälkeen hänkin sai kehotuksen puhua, mutta vain pakkosiirtolaisuudessa olevalle Israelin heimolle (Hes.3:4,11).
Johanneksen tehtävä sen sijaan oli puhua kaikille kansoille
(Ilm.10:11).
 

Hesekielen kehoituksesta syömään kääröön oli kirjoitettu tuomioita Israelin kansalle. Se maistui ensin makealta, sitten karvaalta, mutta toi mukaan tuhon samoin kuin kirjakäärön, jonka Johannes piti syödä. ,

Jumalan sana maistuu milloin makealta, milloin se antaa rohkeutta, mutta se karvastelee, kun muistuttaa meille tuomiosta.

 

Muista, että pelastetut saavat ikuisen elämän, joka on lahja Jumalalta, Jeesuksessa Kristuksessa.
 

Mitä säkkipukuiset todistajien ilmestyminen maanpäälle merkitsee?

UUSI TEMPPELI:
 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? [1. Kor.3:16]
Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme. [ Hepr.3:6]
Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. [1.Piet. 2:5]

Arto Auranen

[paluu]

Apunani useat lähteet mm. NOVUM=UT selityksin ja teologinen sanakirja, kreikankielinen sanakirja, Uuras Saarnivaara, Jukka Norvanto, Jarmo Sormunen,  ym. Kuvat ovat BibleProject YouTube ohjelmista. Lisäksi useita Raamatun  käännöksiä. Raamatun teksit ovat pääasiassa KR92.