-------- Ps 88 Rukous syvässä ahdistuksessa ---------
Epätoivoisen rukous
Ilon ja
epätoivon tuntemukset vaihtelevat elämässämme. Se näkyy hyvin myös Psalmien
kirjassa, sillä edellisen psalmin ilokarkeloista siirrymme seuraavan psalmin
myötä varsin toisenlaisiin, tunnelmiin.
Tutustumme
seuraavaksi Hemanin psalmiin, joka on koko Psalmien surullisin ja lohduttomin.
Korahilaisten psalmilaulu. Laulunjohtajalle. Kuorolauluna laulettavaksi.
Esrahilaisen Hemanin virsi.
(Ps 88:1)
Tämä psalmi
on Psalmien kirjan ainoa Hemanin virsistä myös siitä syystä, että sen otsikossa
kerrotaan kahdesta tekijästä: korahilaisista ja Hemanista.
1933
käännöksessä ohje on käännetty sanoin: "Veisataan kuin: 'Sairaus'."
Alkutekstin
sairaus sana, mahalat, on todella lähes sama sana kuin sairaus. Voi olla että
alunperin on viitannut johonkin musiikkitermiin.
Teemaitaan Ps 88 kyllä sopii
hyvin yhteen Covid 19 viirukseen kanssa.
Usein, kun
ilo oli suurimmillaan, tulee usein myös toisenlaisten tunteiden vuoro. Siitä
kertoo Ps 88, joka on luonteeltaan valitusvirsi.
Herra,
Jumalani, pelastajani, päivällä minä huudan sinua avuksi, yölläkin käännyn sinun
puoleesi. Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen, kallista korvasi minun
huutoni puoleen! (Ps
88:2-3)
Heman puhuu
koko ajan Jumalalleen ja Pelastajalleen. Koko suruntäyteinen psalmi vuodatetaan
Jumalan eteen uskoen Jumalaan. Siinä on tämän psalmin lohdullisuus. Usko ei ole
vain sitä, että kerromme Jumalalle iloisista asioista, vaan se on myös sitä, kun
ahdistuneena huudamme hänelle kiukkuamme tai kun masentunein mielin vain itkemme
surkeina hänen edessään.
Luuk
18:7:stä: "Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin
ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan?"
Paljon,
ylen määrin olen kärsinyt, olen tuonelan kynnyksellä. Toistenkin mielestä olen
valmis hautaan. Minä olen kuin voimansa menettänyt soturi, olen jäänyt yksin,
kuin olisin jo kuollut. Minä virun kuin kaatuneet haudoissaan - nuo, joita sinä
et enää muista, joita kätesi ei auta. Sinä olet syössyt minut syvyyksien
perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun. Sinun vihasi on raskaana ylläni, sinun
aaltosi vyöryvät pääni päällä.
(sela) (Ps 88:4-8)
Tuskinpa
juuri tämän lähemmäksi tässä elämässä päästään kadotuksen tuntoja. Ihminen kokee
olevansa Jumalan täydellisesti hylkäämä. Täydellistä Jumalan hylkäämistä ei ole
kokenut kukaan muu kuin Jeesus Kristus ristillä.
Sinä olet
karkottanut ystävät luotani, niin kammottavaksi olet minut tehnyt. Olen kuin
vanki, en pääse vapaaksi. Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin, kaiken päivää
huudan sinua, Herra, ja ojennan käsiäni sinua kohti. Ethän sinä kuolleille tee
ihmeitä, eivät varjot nouse sinua ylistämään.
(sela) Ei haudassa kerrota, että sinä armahdat, ei kadotuksessa, että olet
uskollinen! Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi, puhutaanko hyvyydestäsi unohduksen
maassa? Mutta minä huudan sinua, Herra, heti aamulla nousevat rukoukseni eteesi.
Herra, miksi olet hylännyt minut, miksi kätket minulta kasvosi? (Ps 88:9-15)
-
Miksi Jumala
sallii ahdistusta häntä rakastavan ihmisen elämään?
-
Miksi Jumala
antaa tällaisia hylkäämiskokemuksia
-
Miksi hän
syöksee omiaankin valtavan pimeyden keskelle?
-
Miksi hän
tekee niin, kun olisi voinut estääkin kaiken pahan tapahtumasta?
Nuoruudesta saakka on osani ollut kova ja kuolema on uhannut elämääni.
Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa, jonka olet minulle pannut. Sinun
vihasi on kulkenut ylitseni, kauhut musertavat minut. Kaiken päivää ne saartavat
minua kuin vedet, ne piirittävät minua joka puolelta. Kaikki ystäväni sinä olet
karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys.
(Ps 88:16-19)
Jumalan
lähettämän ahdistuksen keskellä lohtua tuovat yleensä ihmiset. Iloa on siinäkin,
kun voi edes soittaa jollekulle tai mennä jonkun luokse itkemään surua.
Mutta mitä
tehdä, kun kaikki ihmisetkin, joihin voisi ottaa yhteyttä, ovat eri tavoin
hävinneet? Mitä tehdä, kun kerta kaikkiaan ei ole ketään, kun on täydellisen
yksin? Mitä tehdä, kun Jumalakaan ei tunnu kuulevan?
Ps 88
päättyy yllättäen ilman onnellista loppua: "Kaikki ystäväni sinä olet
karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys."
Miten kenenkään rukous voi päättyä
näin?
Eikö valon pilkahdustakaan tule uskovan ihmisen elämään rukouksen kautta?
Aina ei niin käy. Joskus pimeys vain jatkuu. Siinä on vain elettävä.
Uskovana et sittenkään ole aivan yksin.
Aikanaan Herra vastaa!
Arto Auranen 0400654526
